Joustavuus ja itseohjautuvuus ei vähennä johtamisen tärkeyttä
Tässä poikkeusaikana on tullut muutamia mielenkiintoisia tilanteita vastaan missä avoimissa ja vapaissa kulttuureissa olevat ihmiset
Olen pohtinut asiaa suhteellisen paljon erilaisten esimerkkien, kokemuksien ja sivusta seuraamisen kautta. Pyörittelee tuota oikeastaan miltä kantilta tahansa, lopputulos on aina sama. Jaettu omistajuus ja vetovastuu ei vaan toimi, eikä se ole paras tapa päästä kunnolliseen lopputulokseen.
Hyvässä palaverissa päätetään, että tehdään asia A. Erinomaisessa palaverissa päätetään, että tehdään asia A ja siihen pääsemisestä vastaa henkilö X. Kyseisellä henkilöllä pitää olla luottamus, sekä tarvittavat mandaatit ja resurssit asian hoitamiseen. Tästä asiasta pienempää tai isompaan, toimintatapa sama. Tämä sama pätee omaan elämään. Voit pyytää apua, ideoita ja sparrata ajatuksia hyvinkin laajasti. Yksi parhaista ideoista ikinä on kuunnella toisia, jotka ovat olleet samoilla reiteillä, tai käyneet läpi mitä itse käyt nyt. Samoja polkuja ei tarvitse kulkea, mut sieltä voi saada vahvistuksia puoleen tai toiseen. Päätöksiä ja vetovastuuta ei kuitenkaan voi ulkoistaa. Omistajuus ja eteneminen on yhden henkilön käsissä.Tässä poikkeusaikana on tullut muutamia mielenkiintoisia tilanteita vastaan missä avoimissa ja vapaissa kulttuureissa olevat ihmiset
Miksi niin moni ihminen kokee alemmuuden ja mitättömyyden tunnetta ollessaan sellaisessa elämänvaiheessa, ettei ole töitä.
Kuluneen reilun vuoden aikana on käyty lukemattomia keskusteluita eri ihmisten kanssa ja sama teema nousee
Ensimmäinen tärkeä asia on tunnistaa sen kolmikannan eri roolit ja miettiä millaista osaamista hallitukseen tarvitaan.
Huomaan miettiväni lähes aina syytä sille, kun joku nostaa näitä lukemia esille. Yrityksen liikevaihtoa ja
Aika ajoin tulee postauksia/tilanteita vastaan missä yrittämistä käsitellään tietynlaisena arvona. Nostetaan se yrittäminen “alustalle”, tai
Helsinki
Johtamisen ei tarvitse olla niin mustaValkosta.
Jani Valkonen 2020
Sivujen ja brändin toteutus: Lauri Keinänen