ACE Holding Oy ostaa osakekaupalla Ainia Solutions Oy:n Ainia Innovations Oy:ltä
Kauppa julkistettiin 1.2.2024 ja julkaisin tämän kirjoituksen sekä LinkedInissä, että omassa facebookissani. Ainia Innovations Oy
Ensimmäinen tärkeä asia on tunnistaa sen kolmikannan eri roolit ja miettiä millaista osaamista hallitukseen tarvitaan. Eli tällä hetkellä, tässä tilanteessa ja tulevaisuutta peilaten. Jos nykyisessä hallituksessa istuu a) pelkästään omistajia, b) joitain kavereita ”harjoittelemassa” tai c) sillä ei ole oikeaa funktiota – niin mitä nopeammin sitä parempi.
Toisesta näkökulmasta on toivottavaa, että kukaan ei ilmoittaudu vapaaehtoisesti hallitustyöhön pelkästään siksi et haluaa hallitukseen – sukupuolesta, iästä tai muustakaan irrelevantista tekijästä riippumatta. Se on äärettömän vastuullinen tehtävä, eikä todellakaan minkäänlainen “harjoituspaikka”. Jos oikeasti haluaa hallitustehtävään niin pitää määritellä millaista osaamista voi sitä kautta yritykselle tuoda ja taas millainen yritys/hallitus hyötyisi parhaiten omasta osaamisesta. Hallitukset ja niiden tarpeet ovat monesti hyvin erilaiset, eri vaiheissa. Tämä on kokonaisuudessaan oikeanlaisen fitin etsimistä ja löytämistä – puolin ja toisin.
Haluaisin omaan hallitukseeni, niin omistajan kuin tj:n näkökulmasta, parhaan mahdollisen osaajan juuri siihen tarpeeseen mikä sillä kohtaa on tunnistettu. Osaajan, joka sopii kokonaisuuteen tuoden arvoa ja tukea.
Kauppa julkistettiin 1.2.2024 ja julkaisin tämän kirjoituksen sekä LinkedInissä, että omassa facebookissani. Ainia Innovations Oy
Tittelit ja hierarkiat eivät enää merkitse valta-asemaa, vaan kertovat vastuista ja velvoitteista, sisäisesti ja ulkoisesti.
Tässä viimeisten päivien aikana työyhteisöt ovat joutuneet sellaiseen tilaan missä ei normaalisti olla. Todennäköisesti poikkeustila
Meillä oli perjantaina Ainian pikkujoulut ja siinä yhteydessä erittäin timanttista ohjelmaa. Tuomas ja Lauri olivat
Olen törmännyt jälleen viime aikoina tuohon termiin liittyvään keskusteluun, mikä tuntuu nostavan päätään tasaisin väliajoin.
Miksi niin moni ihminen kokee alemmuuden ja mitättömyyden tunnetta ollessaan sellaisessa elämänvaiheessa, ettei ole töitä.
Helsinki
Johtamisen ei tarvitse olla niin mustaValkosta.
Jani Valkonen 2020
Sivujen ja brändin toteutus: Lauri Keinänen