Yrittäjyyden sudenkuopat ja kasvun esteet
Luonnollisesti erilaisia syitä on useita, mutta tässä on nyt aluksi pari koettua ja laajemmin havaittua
Tittelit ja hierarkiat eivät enää merkitse valta-asemaa, vaan kertovat vastuista ja velvoitteista, sisäisesti ja ulkoisesti. Tittelit kertovat siis monessa tapauksessa henkilön ensisijaisesta roolista, funktiosta ja/tai päämääräisestä toimenkuvasta. Houkutus erilaisten “hohdokkainen” titteleiden käyttämiseen tilanteessa, missä mikään ei sitä varsinaisesti estä, voi helposti olla isokin. Tämä on monella tapaa varsin luonnollista, ymmärrettävää ja inhimillistäkin.
Kannattaa kuitenkin muistaa, että sen lisäksi että tittelillä kerrotaan vastuista ja velvoitteista, aidoissa tilanteissa niihin liittyy oikeasti myös ne vastuut ja velvoitteet. Niin omistajien, työntekijöiden kuin mahdollisesti eri sidosryhmien suuntiin. Se on siis paljon muuta kun kirjain- tai sanayhdistelmä käyntikortissa.
Titteleillä synnytetään mielikuvaa, ja mielikuvat ovat taas oleellinen komponentti luomaan ja herättämään pohjaa luottamukselle. Mikäli nämä synnytettävät mielikuvat eivät lopulta vastaa todellisuutta niin luottamuksen sijaan ne herättävätkin helposti kysymyksiä. Sekä motiiveista, tarkoitusperistä, ymmärryksestä, että mahdollisesti myös vastapuolen omasta uskosta omaan tekemiseensä. Tavallaan tilanne kääntyykin täysin päälaelleen.
Titteleihin, kuten moneen muuhunkin asiaan, sopii nämä samat viisaudet. Kun on lähtökohtaisesti avoin ja rehellinen sekä luottaa omaan osaamiseensa ja tekemiseensä, niin ei tarvitse rakentaa mitään ylimääräistä kuorrutusta ympärille. Silloin kaikki mielikuvatkin perustuvat alusta saakka todellisuuteen.
Asiaan liittyvä Työelämästä -podcastin jakso katsottavissa Youtubessa (https://youtu.be/misKRYMVrgU) ja IGTV:ssä sekä kuunneltavissa Spotifyssa ja Apple podcasteissa (www.tyoelamasta.fi)
Luonnollisesti erilaisia syitä on useita, mutta tässä on nyt aluksi pari koettua ja laajemmin havaittua
Uskon, että seuraavat asiat saavat pääsääntöisesti aloittamaan yrittäjyyden tietotyöläisenä. Vahva halu tehdä jotain uutta ja
Henkilöbrändeistä puhutaan oikeastaan koko ajan enemmän ja enemmän. Löytyy paljon teoriaa ja konkretiaa, miten henkilöbrändiä
Lähetin oheisen viestin Ainian asiakkaille ja yhteistyökumppaneille viikon 8 alussa, kun koronakriisi oli iskemässä päälle
Tarkoitan tällä nyt nimenomaan sitä omaa pääasiallista työyhteisöä ja -ympäristöä. Moni on tekemisissä eri sidosryhmien
Näiden termien ympärillä käydään paljon keskustelua ja hyvä niin. Todella moni työympäristöön liittyvä asia, niin
Helsinki
Johtamisen ei tarvitse olla niin mustaValkosta.
Jani Valkonen 2020
Sivujen ja brändin toteutus: Lauri Keinänen