Jaettu omistajuus ja vetovastuu
Olen pohtinut asiaa suhteellisen paljon erilaisten esimerkkien, kokemuksien ja sivusta seuraamisen kautta. Pyörittelee tuota oikeastaan
Uskon, että seuraavat asiat saavat pääsääntöisesti aloittamaan yrittäjyyden tietotyöläisenä.
Nämä asiat toimivat itselläkin aikoinaan katalyyttinä yrittäjyyteen ja voittivat samanaikaiset riskin tunteet.
Mietitäänpä tätä jo olemassa olevien yrittäjien ja yrityksien näkökulmasta. Kuinka moni ”hukkaa” ihan timanttisia tyyppejä pelkästään sillä, että näitä asioita ei mahdollisteta nykyään?
Selkeät yhdessä määritellyt tavoitteet ja pelisäännöt. Luottamus, vastuu ja vapaus. Mahdollisuus innovointiin ja uuden synnyttämiseen. Ei fiksoiduta työntekopaikkaan tai siihen kuluvaan aikaan. Jos päätyön lisäksi haluaa tehdä podcasteja, puhujakeikkoja tai vaikka opettaa perhokalastusta, niin mahdollistetaan se. Ruokitaan motivaatiota ja intohimoa. Se tulee kyllä takaisin varmasti.
Olen varma, että tulevaisuudessa yrittäminen, freelancereiden hyödyntäminen sekä yrityksien välinen tiivis yhteistyö vaan kasvaa.
Uskon myös, että tämmöisen monimuotoisuuden tukeminen työsuhteissa on iso mahdollisuus ja potentiaalinen kilpailuvaltti.
Olen pohtinut asiaa suhteellisen paljon erilaisten esimerkkien, kokemuksien ja sivusta seuraamisen kautta. Pyörittelee tuota oikeastaan
Viime aikoina on tullut törmättyä sekä feedissä, että erinäisissä kahdenkeskisissä keskusteluissa asioihin työnantajan ja työntekijän
Tässä poikkeusaikana on tullut muutamia mielenkiintoisia tilanteita vastaan missä avoimissa ja vapaissa kulttuureissa olevat ihmiset
Yllätytkö jos sanon, että otsikon määritelmä pitää varsin hyvin paikkaansa? Itseasiassa voisi hyvin sanoa, että
Meillä kaikilla on hetkiä milloin tunnekuohut saavat hetkeksi vallan. Tähän vaikuttaa oleellisesti niin henkilön temperamentti,
On hyvä, että elämässä on asioita mihin suhtautua intohimoisesti. Silloin nämä asiat ja näiden asioiden
Helsinki
Johtamisen ei tarvitse olla niin mustaValkosta.
Jani Valkonen 2020
Sivujen ja brändin toteutus: Lauri Keinänen