Voiko esihenkilön kanssa olla ystävä?

Tämä kysymys nousee aika ajoin esiin ja omasta mielestä, sekä omaan kokemukseen pohjautuen, se on varsin hassu. Itse ajattelen niin, että haluan ystävikseni ympärilleni hyviä tyyppejä. Jos kemiat toteutuvat, niin sillä suhteella muuten ei juurikaan merkitystä ole.

Jos ajatellaan tätä arvostuksen ja kunnioituksen kautta, niin sekin on sinällään merkityksetön aspekti. Arvostus ja kunnioitus kun ei katso mitään hierarkiaa, vaan ne ansaitaan käytöksellä ja konkreettisilla teoilla. Jälleen kerran suhteesta riippumatta. Oikeastaan ainoa aspekti miten se hierarkia vaikuttaa on perusoletus. Kun tullaan uuteen tilanteeseen, työpaikkaan tai rooliin, niin meillä on tavallaan toiveeseen pohjautuva oletus. Lopulta se perusoletus kasvaa syvemmäksi tai menetetään.

Jos taas miettii modernia johtamista ylipäätään, niin oleellisimpia kulmakiviä ovat mahdollistaminen, auttaminen, tukeminen ja käsitteleminen yksilöinä. Aika moni näistä sopii suoraan myös ainakin minun käsitykseen ystävyyden määritelmästä.

Uskallan siis väittää, että mitä enemmän johtaminen ja hierarkia muuttuu oikeaan suuntaan (pois valta-asemista, valtapeleistä, mikromanageerausta, sun muusta), sitä enemmän muodostuu myös aitoja ystävyyssuhteita ottamatta kantaa siihen työsuhteeseen.