Jaettu omistajuus ja vetovastuu
Olen pohtinut asiaa suhteellisen paljon erilaisten esimerkkien, kokemuksien ja sivusta seuraamisen kautta. Pyörittelee tuota oikeastaan
Otsikossa mainitulla termillä on monta nimitystä, niin kuin rakkailla lapsilla monesti on. Itseasiassa parempi voisikin olla sanoa, että termiä käytetään laajasti selittämään mm. perstuntumaa, alitajuntaa, kokemusten tuomia signaaleita kuin puhdasta mutuakin. Parhaimmillaan äärettömän hyvä ohjaaja ja pahimmillaan ladattu ase täysin väärissä käsissä.
On erittäin tärkeää ymmärtää konteksti, jossa intuitiota käytetään ja mitkä sen mahdolliset vaikutukset ovat. Jos intuitioon perustuen päättää syödä tänään pastan sijaan kalaa, niin seuraukset tuskin ovat katastrofaaliset. Sen sijaan ne saattavat hyvinkin olla sellaiset, jos esimerkiksi rekrytointipäätös tehdään puhtaasti ”kädenpuristusfiiliksen” pohjalta. Silloin kyse ei olekaan enää intuitiosta vaan mutusta, joka pohjautuu arvailun lisäksi usein myös ennakkoajatuksiin ja oletuksiin, joilla lopulta vaan vahvistetaan omia biaseja. Parhaimmillaan intuition takana on käytännön kokemusta, osaamista sekä analyyttista ja objektiivista tiedon käsittelyä. Eli raamit tulevat sieltä, ja intuitio ohjaa osuman maaliin.
Mikäli kiinnostaa kuulla mitä asiasta juteltiin Työelämästä Podcastin kolmannen kauden ekassa jakso niin avaa Spotify tai Youtube
Olen pohtinut asiaa suhteellisen paljon erilaisten esimerkkien, kokemuksien ja sivusta seuraamisen kautta. Pyörittelee tuota oikeastaan
Tämä kysymys nousee aika ajoin esiin ja omasta mielestä, sekä omaan kokemukseen pohjautuen, se on
Yllätytkö jos sanon, että otsikon määritelmä pitää varsin hyvin paikkaansa? Itseasiassa voisi hyvin sanoa, että
Käsi pystyyn kuinka monella on määritelty työaika? Ehkä tietynlaisella liukumalla tai työaikapankilla. Käsi pystyyn kuinka
Aika ajoin tulee postauksia/tilanteita vastaan missä yrittämistä käsitellään tietynlaisena arvona. Nostetaan se yrittäminen “alustalle”, tai
Uskon vahvasti, että yksi tulevaisuuden suuntaus tulee olemaan työsuhteiden monimuotoistuminen. Ei sen takia, että se
Helsinki
Johtamisen ei tarvitse olla niin mustaValkosta.
Jani Valkonen 2020
Sivujen ja brändin toteutus: Lauri Keinänen