Luottamus on kaiken ydin
Viime aikoina on tullut törmättyä sekä feedissä, että erinäisissä kahdenkeskisissä keskusteluissa asioihin työnantajan ja työntekijän
Aina silloin tällöin törmää keskusteluihin siitä, miten tulevat sukupolvet muuttavat työelämän. Totta tässä ehdottomasti on se, että tulevien sukupolvien aikana työelämä ja arvot yleisesti ovat muuttuneet/muuttumassa. Mutta muutos sen sijaan on jo käynnissä ja muutos on muutenkin jatkuvaa.
Ongelmalliseksi näiden asioiden tulkkaamisessa tekee sen kun tämmöisellä makrotason asialla aletaan määrittelemään tai luomaan yleistyksiä yksilötasolla. Käytetään sukupolvea esimerkiksi automaattisena määrittelevänä tekijänä tai oikotienä. Tai vastaavasti esimerkiksi tekosyynä jonkun asian epäonnistumiseen tai tekemättä jättämiseen. Pahimmillaan sillä luodaan eriarvoa ja vastakkainasettelua, mikä ei koskaan ole hyväksi missään.
Muutoksia eivät tee yksittäiset sukupolvet tai muutoskykyä, -halukkuutta tai onnistumisia ei määrittele absoluuttinen synnyin vuosi. Sen sijaan kyseessä on monen asian summa, johon vaikuttaa mm. kasvatus, mahdollisuudet, omat edellytykset sekä luonteenpiirteet.
Ennen kaikkea muutokset ja onnistumiset vaativat rohkeita edelläkävijöitä jotka uskaltavat tehdä asioita toisin. Ihmisiä, jotka uskaltavat ajatella avoimesti ja ennakkoluulottomasti. Parhaimmillaan nämä edelläkävijät, asioista samaan tapaan ajattelevat sekä saman arvomaailman omaavat, tukevat toisiaan ja ajavat muutosta yhdessä. Iästä tai mistään muustakaan irrelevantista tekijästä riippumatta.
Työelämästä Podcastissä asiaa käsiteltiin kolmannen kauden neljännessä jaksossa Spotify tai You tube
Viime aikoina on tullut törmättyä sekä feedissä, että erinäisissä kahdenkeskisissä keskusteluissa asioihin työnantajan ja työntekijän
Tuskin on ketään joka ei olisi joskus kuullut neuvosta olla polttamatta siltoja takanaan. Tämä on
Ensimmäinen tärkeä asia on tunnistaa sen kolmikannan eri roolit ja miettiä millaista osaamista hallitukseen tarvitaan.
Tarkoitan tällä nyt nimenomaan sitä omaa pääasiallista työyhteisöä ja -ympäristöä. Moni on tekemisissä eri sidosryhmien
Lähetin oheisen viestin Ainian asiakkaille ja yhteistyökumppaneille viikon 8 alussa, kun koronakriisi oli iskemässä päälle
Miksi niin moni ihminen kokee alemmuuden ja mitättömyyden tunnetta ollessaan sellaisessa elämänvaiheessa, ettei ole töitä.
Helsinki
Johtamisen ei tarvitse olla niin mustaValkosta.
Jani Valkonen 2020
Sivujen ja brändin toteutus: Lauri Keinänen