Mitäs jos johtamista ei käsiteltäisi palkitsemisena
Olen höpöttänyt paljon siitä miten yrittäjä ei yrityksen kasvaessa ole välttämättä se paras johtaja. Eikä
Varmaan mikään asia ei koskaan ole ihan yksiselitteinen, niin kuin ei tietysti tämäkään. Olen sparraillut useammankin kanssa esimerkiksi työpaikan valinnan suhteen ja valintaperuste on painottunut jompaankumpaan. Tunnepohjaisissa päätöksissä korostuu tietynlainen riskinotto ja oman hyvinvoinnin maksimoiminen. Järkiperäisen valinnan yleisiä syitä ovat olleet mm. vakituinen työsuhde, pitkäaikaisuus ja turvallisuus. Tässä piileekin mahdollisesti yksi iso paradoksi.
Jos työssä ei oikeasti viihdy tai se ei vastaa haluttua, pitkäaikaisuus, vakituisuus ja turvallisuus käytännössä menettää merkityksensä. Silloin työpaikan vaihtoa aletaan miettimään tai toteuttamaan omasta toimesta.
Omalla kohdalla tunnepohjainen päätöksenteko ja oman intuition kuuntelu on kasvanut enemmissä määrin. Luonnollisesti punnitsen asioita järki- ja faktapohjaisesti, mutta lopulta päätöksien takana on se fiilis asiasta. Nykyään kysyn myös aina itseltäni, että miten päätös vaikuttaa omaan hyvinvointiin. Niin välittömässä lähitulevaisuudessa kuin pidemmälläkin aikavälillä. Se tuntuu ohjaavan ainakin itseä varsin hyvin.
Joskus tunnepohjainen päätös on järkipäätös. Kumpiko sinun päätöksissä on draiveri. Järki vai tunteet?
Olen höpöttänyt paljon siitä miten yrittäjä ei yrityksen kasvaessa ole välttämättä se paras johtaja. Eikä
Käsi pystyyn kuinka monella on määritelty työaika? Ehkä tietynlaisella liukumalla tai työaikapankilla. Käsi pystyyn kuinka
Näiden termien ympärillä käydään paljon keskustelua ja hyvä niin. Todella moni työympäristöön liittyvä asia, niin
Viime aikoina on tullut törmättyä sekä feedissä, että erinäisissä kahdenkeskisissä keskusteluissa asioihin työnantajan ja työntekijän
Tarkoitan tällä nyt nimenomaan sitä omaa pääasiallista työyhteisöä ja -ympäristöä. Moni on tekemisissä eri sidosryhmien
Aina silloin tällöin törmää keskusteluihin siitä, miten tulevat sukupolvet muuttavat työelämän. Totta tässä ehdottomasti on
Helsinki
Johtamisen ei tarvitse olla niin mustaValkosta.
Jani Valkonen 2020
Sivujen ja brändin toteutus: Lauri Keinänen