Jatkuvasti törmää tähän yhteen työelämän paradoksiin, missä etsitään sitä 3-5 kokemusta. On hakijoita, jotka ovat vaihtaneet alaa ja ehkä kouluttauneetkin siihen. Motivaatio ja intohimo tapissaan. Ainoa mikä puuttuu on se vaadittu kokemus minkä takia ovet pysyvät suljettuina tai sulkeutuvat loppusuoralla.

Tavallaan tämä on verrattavissa esimerkiksi IT-alan hankintoihin. Valitaan se isoin tai yleisemmin käytetty ratkaisu, riippumatta siitä toimiiko se varsinaisesti meille. Se on ”turvallista”. Ei sen sopivuuden kannalta omaan organisaatioon vaan siitä syystä, että sitä ei joudu perustelemaan tai oma palli ei heilu vaikka valinta menisikin metsään.

Ainakin itselle vuosien kokemukset ovat vaan kirkastaneet motivaation ja intohimon tärkeyden. Osaamista pystyy opettamaan jopa suhteellisen helpostikin, mutta sen motivaation ja intohimon sytyttäminen on ihan oma lukunsa. Etenkin jos se on joskus sammunut. Sen takia lähtökohtaisesti valitsen aina tuo näkökulma edellä.

Mitäs jos yleisesti käytettäisiin rohkeutta enemmän. Ehkä se kokemattomuus onkin valtti kun niitä rutiineja ei vielä ole. Ehkä sitä kautta syntyykin sitä boksin ulkopuolista ajattelua ja jotain täysin uutta? Ehkä se on se paras valinta?