Henkilöbrändin läpileikkaus
Henkilöbrändeistä puhutaan oikeastaan koko ajan enemmän ja enemmän. Löytyy paljon teoriaa ja konkretiaa, miten henkilöbrändiä
Viime aikoina on tullut törmättyä sekä feedissä, että erinäisissä kahdenkeskisissä keskusteluissa asioihin työnantajan ja työntekijän väliseen luottamukseen. On kyse sitten sairastamisesta ja työntekemisestä sairaana, työajan määritelmistä, etätyön sallimisesta, arvojen edustamisesta tai vaikka monimutkaisista kululasku & hyväksymiskäytännöistä.
Jotenkin tuntuisi siltä, että pikkuhiljaa voitaisiin siirtyä oikeasti siihen luottamukselliseen johtamiseen. Kyse ei kuitenkaan ole mistään rakettitieteestä.
Vai tietääkö joku paikkaa missä erityisen motivoituneet työntekijät ovat jatkuvan kyttäyksen, valvonnan, negatiivisten perusolettamuksien ja yleisen vahtaamisen alla.
Kyllä tässäkin, niinkuin niin monessa muussakin asiassa, kaiken pitää lähteä luottamuksesta ja siitä, että on hyvä olla/nauttii olostaan. Yllättäen ihmiset ovat silloin parhaimmillaan ja motivoituneimmillaan & osaavat tehdä oikeita valintoja/päätöksiä/(kysyä mikäli ei tiedä) vähintään 99% ajastaan.
Mihin asiaan ja luottamuksen osoitukseen olet erityisen tyytyväinen omassa työssäsi/työpaikalla?
Henkilöbrändeistä puhutaan oikeastaan koko ajan enemmän ja enemmän. Löytyy paljon teoriaa ja konkretiaa, miten henkilöbrändiä
Otsikossa mainitulla termillä on monta nimitystä, niin kuin rakkailla lapsilla monesti on. Itseasiassa parempi voisikin
Olen höpöttänyt paljon siitä miten yrittäjä ei yrityksen kasvaessa ole välttämättä se paras johtaja. Eikä
Miksi niin moni ihminen kokee alemmuuden ja mitättömyyden tunnetta ollessaan sellaisessa elämänvaiheessa, ettei ole töitä.
Meillä oli perjantaina Ainian pikkujoulut ja siinä yhteydessä erittäin timanttista ohjelmaa. Tuomas ja Lauri olivat
Uskoisitko, että tuossa on sanatarkasti osa työsopimusta? Entäs jos sanon, että kyseessä on sanatarkasti osa
Helsinki
Johtamisen ei tarvitse olla niin mustaValkosta.
Jani Valkonen 2020
Sivujen ja brändin toteutus: Lauri Keinänen