Johtaminen ja itseohjautuvuuden kulttuuri
Johtaminen ja itseohjautuvuuden kulttuuri Ajoittain tuntuu, että itseohjautuvuus- ja hierarkiakeskusteluissa pompataan veneen toiselta laidalta suoraan
En ole ollenkaan varma ymmärretäänkö – tai sisäistetäänkö – me ihmiset kovin hyvin sitä, miten iso vaikutus positiivisilla sanoilla voi olla. Joskus yksittäisillä sanoilla ja teoilla voi olla todella lähtemätön vaikutus toiseen, tai ne voivat toimia juuri tarvittavana katalyyttina johonkin isompaan. Kannustuksesta saa myös valtavasti energiaa ja uskoa omaan tekemiseen. Uskoisin, että aika usein me ajatellaan ja fiilistellään näitä omien päiden sisällä, mutta ei kuitenkaan sanota niitä ääneen. Oletaan, että se kohdehenkilö tietää kyllä sen sanomattakin. Mut ei se vaan niin mene. Ei tiedetä, ei ainakaan aina.
Kaikissa meissä lymyilee vähintään pieni huijarisyndrooman poikanen, mikä pistää kyseenalaistamaan omaa osaamista ja tekemistä. Siihen kun yhdistetään se omassa itsestäänselvyyskuplassa oleminen, eli ajatellaan, miten kaikki oma tieto ja taito on itsestään selvää myös muille.
Ensi kerralla kun mietit, että se sun arvostama ihminen ansaitsee palautetta – sano se ääneen, älä ainoastaan ajattele. Lupaan, että se on sen arvoista. Pelkästään tunne sen palautteen antamisesta on uskomaton 🙌
Vaikka se kuinka kornilta kuulostaisikin, niin positiivisuus ruokkii positiivisuutta. Niin meissä itsessä, kuin meidän ympärilläkin 🔥
Johtaminen ja itseohjautuvuuden kulttuuri Ajoittain tuntuu, että itseohjautuvuus- ja hierarkiakeskusteluissa pompataan veneen toiselta laidalta suoraan
Uskon vahvasti, että yksi tulevaisuuden suuntaus tulee olemaan työsuhteiden monimuotoistuminen. Ei sen takia, että se
Aina silloin tällöin törmää keskusteluihin siitä, miten tulevat sukupolvet muuttavat työelämän. Totta tässä ehdottomasti on
Lähetin oheisen viestin Ainian asiakkaille ja yhteistyökumppaneille viikon 8 alussa, kun koronakriisi oli iskemässä päälle
Jostain syystä tuohon yllämainittuun ajattelumalliin törmää jopa suhteellisen usein. Itseasiassa jossain vaiheessa on ollut jopa
Olen pohtinut asiaa suhteellisen paljon erilaisten esimerkkien, kokemuksien ja sivusta seuraamisen kautta. Pyörittelee tuota oikeastaan
Helsinki
Johtamisen ei tarvitse olla niin mustaValkosta.
Jani Valkonen 2020
Sivujen ja brändin toteutus: Lauri Keinänen